5 vinkkiä yrityksen virkistyspäivään etänä

Päivitetty: maalis 24

Miten järjestää virkistyspäivä pandemia-aikana? Voiko virkistyspäiviä ylipäätään enää järjestää?


Tottakai voi! Juuri nyt yhteisöllisyyden ja työntekijöiden hyvinvoinnin tukeminen on äärimmäisen tärkeää. Se on myös osoitus siitä, että välität työntekijöistä ja heidän jaksamisesta haasteellisina aikoina.


Mielestäni hyvinvointiin käytettävä budjetti ei ole se, josta tulisi ensimmäisenä karsia. Hyvinvoivat työntekijät ovat paitsi sitoutuneita myös tuotteliaita, eli kaikki voittaa. Työhyvinvointi on toki paljon muutakin kuin muutaman kerran vuodessa järjestettävä virkistyspäivä, eikä sillä voi kuitata päivittäisten tekojen ja ihmislähtöisen johtamisen tärkeyttä. Kuitenkin yhteisellä tekemisellä ja virkistyspäivillä on suuri merkitys työyhteisössä tuoden yhteenkuuluvuutta ja piristystä arkeen.


Jo yli vuoden jatkunut etätyö työpaikoilla, joissa se on mahdollista, on väistämättä vaikuttanut yhteisöllisyyteen. Monille työkaverit voivat olla suurin motivaatio juuri kyseisessä organisaatiossa työskentelyyn. Poikkeusaika haastaa miettimään asioita uudella tavalla. Virkistyspäivän ideoinnissa tuleekin nyt käyttää luovuutta, kekseliäisyyttä ja rohkeutta!



Vinkkini virkistyspäivien toteuttamiseen etänä


Perehdyin pienyrittäjien tarjontaan ja yllätyin siitä, miten upeita virkistyspäiviä etänä voi toteuttaa. Itse ainakin nauttisin makrameesolmeilusta, kalligrafiasta, raakasuklaan valmistamisesta, hyvinvointiluennosta tai meditaatiosta. Etänä toteutettavan virkistyspäivän ei siis tarvitse olla tylsä. Monet yritykset ovat sopeuttaneet toimintaansa vallitseviin oloihin ja toteuttavat yritysten virkistyspäiviä nyt etänä.


Listasin alle omat vinkkini virkistyspäiviin etänä, joiden uskon aidosti parantavan työntekijöiden hyvinvointia ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.


1. Toteutan itse Naturested-yritykseni kautta hyvinvointiluentoja ja rentoutusharjoituksia. Luennon aikana käsitellään hyvinvointia erityisesti luontolähtöisten menetelmien kautta, ja saadaan osallistujat itse pohtimaan luonnon merkitystä omalle hyvinvoinnille. Luennon lopuksi tehdään yhdessä rentoutusharjoitus, jonka aikana nautitaan ohjatun rentoutuksen lisäksi luonnon ääni- ja kuvamaailmasta. Ohjelma räätälöidään aina yksilöllisesti yrityksen toiveisiin ja tarpeisiin. Tiimit voivat poikkeusaikanakin osallistua Naturestedin metsäkylpyelämyksiin myös livenä luonnossa (voimassaolevien rajoitusten mukaiset turvavälit ja ryhmäkoot huomioiden).


2. Kalligrafiastudio järjestää työpajoja yrityksille ja desing-kouluille. Modernin kalligrafian workshopit vievät osallistujan kauniiden kirjainten, irtomusteen sekä rauhoittavan käsillä työskentelyn äärelle. Studion perustaja Aini on alan uranuurtaja Suomessa ja opastaa intohimolla ikiaikaisen kalligrafiataiteen pariin modernilla otteella. Workshopissa tutustutaan kalligrafian perusteisiin, työvälineisiin, kirjaimiin sekä erilaisiin tyylikeinoihin – lopputunnista suunnitellaan ja sommitellaan omat kalligrafiatyöt. Poikkeusaikana työpajat hoituvat etäyhteydellä ja tarvikepaketit lähetetään kotiin.


3. Leipomisesta on tullut taas trendi! Entäpä jos tarttuisitte tähän trendiin ja valmistaisitte työporukalla terveellistä herkkua mausta tinkimättä? GreenStreet järjestää yritysten virkistyspäiviin raakasuklaa-workshoppeja myös etänä. Workshopissa käydään läpi raakasuklaan valmistuksessa käytettävät raaka-aineet ja valmistetaan itse raakasuklaata. Lopuksi tietty herkutellaan omilla luomuksilla. Nam!


4. Mimii Creativen kädentaitokursseilla pääsette kokemaan hengähdyshetkiä ja yhteyttä luontoon kädentaitojen kautta. Tekstiilitaiteilija Anni jakaa keinoja hyvinvointiin ja oman luovuuden löytämiseen makrameesolmeilun avulla. Yritysten tarpeisiin räätälöidyillä etäkursseilla opetellaan yhdessä solmuja ja valmistetaan esimerkiksi pieniä seinävaatteita luonnon oksaan tai amppeleita huonekasveille. Suosittu vaihtoehto on myös ollut valmiiksi kootut tarvikepaketit, jotka sisältävät materiaalien lisäksi kuvalliset ohjeet ja selkeät opetusvideot.


5. Satnam Helsinki tuo yrityksille toiminnallisia luentoja ja mindfulness-kokonaisuuksia etänä. Satnam Helsinki järjestää myös joogaa, joten kehollisuus ja somatiikka kulkevat mukana kaikessa tekemisessä.



Toivottavasti vinkit inspiroivat virkistyspäivien toteuttamiseen etänä. Rentoutumisesta ja yhteisöllisyydestä ei kannata etänä toteutettavissakaan virkistyspäivissä tinkiä.


Aurinkoisia kevätpäiviä ja energiaa arkeesi!



♥️ : Kaisa


57 katselukertaa0 kommenttia

Yhteistyökumppanit 

seikkailijattaretkumppaniyritys.png
mettä_logo_tm_BLACK_RGB neliö valk tau

Naturested on Kalevala kartalle -kulttuurimatkailuhankkeen yhteistyökumppani. 

Seuraa meitä somessa

  • Facebook - White Circle

​Since 2019 by Naturested