Vartiosaari - Kaupunkiluontoa kauneimmillaan Helsingin saaristossa

“Astun Reposalmen laiturille ja pian minulta kysytään, olenko matkalla Vartiosaareen. Vastaan myöntävästi ja astun Reposalmen ja Vartiosaaren välillä liikennöivän lautan kyytiin. Tällä hetkellä Reposalmesta ei tule lautan kyytiin muita ja saan "yksityiskyydin" saareen.

Lautan kuljettaja on miellyttävä ja kertoessani olevani menossa Vartiosaareen, saan suosituksena käydä Vartiokalliolla.

Astun lautasta ja huikkaan kiitokset kuljettajalle, jonka jälkeen kävelen laiturin läheisen opastaulun luokse. Teen pikaisen vilkaisun opastauluun ja päätän suunnata Terveysluontopolulle.

Ennen päiväretkeäni saareen olen tutustunut ainoastaan lautan aikatauluun ja jättänyt tarkoituksella tarkemman tutustumisen väliin, jotta voin saada oivalluksia ja yllätyksiä itse kohteessa. Liekö arjen kiire syynä sille, että etukäteen suunnitelluista nähtävyyksistä tulee helposti suoritettavia asioita.

Ihastun Terveysluontopolkuun heti ensimmäisestä rastista alkaen. Luontopolku koostuu pullopostia muistuttavista puihin kiinnitetyistä rasteista, joista jokaisella kerrotaan jatkotarinan kaltaisesti Vartiosaaren historiasta sekä luonnosta ja luonnon hyvinvointivaikutuksista. Rastit myös aktivoivat polkua kulkevaa erilaisilla luontoharjoitteilla.

Oma kulkutahtini on hyvin rauhallinen ja ympäristöä tutkiskeleva. Polun alkupuolella rantapolkua kulkiessani pysähdyn laiturille seuraamaan rannan tuntumassa uiskentelevaa silkkiuikkua, ja myöhemmin hiidenkirnulle päästessäni istahdan rantakalliolle aistimaan kesäpäivän lämmittämää kalliota ja sen uurteita.

Matkani kohti Vartiokalliota jatkuu ohi saniaismeren ja pitkospuista polkua mukaillen. Retken varrella pysähdyn tutkimaan ympäröivää luontoa ja Terveysluontopolun rastien kirjeitä. Itse polku on mielestäni helppokulkuinen ja sopii hyvin myös eri kuntoisille luonnosta nauttijoille.

Jatkan verkkaisesti matkaani ihastellen keto-orvokkien värejä ja nauttien metsäpohjan ja meri-ilman tuoksusta. Pian saavun Vartiosaaren viljelypalstoille, joiden luota matkani jatkuu kohti Vartiosaaren tallia ja siellä sijaitsevaa kesäkahvilaa. Tällä kertaa oma kahvitaukoni sijoittuu Vartiokallion upeiden merimaisemien ääreen, vaikka kahvilasta tuleva vieno kahvin tuoksu ja vohveliannokset houkuttelisivat istahtamaan ulkopöydän ääreen nauttimaan kesäpäivästä.

Tallin luota Terveysluontopolku jatkuu kohti Vartiokalliota ja reitin kerrotaan muuttuvan haastavammaksi. Kuljen polkua ylös kohti kalliota. Nousun kevittämiseksi suuri osa noususta on portaita pitkin kulkemista. Portaiden yläpäähän päästessäni otan vielä muutaman askeleen kohti merinäköalaa ja alan ymmärtää, miksi kohdetta minulle suositeltiin. Ihastelen maisemaa hetken ja jatkan polkua päästen viimein Vartiokalliolle, jota myös Viikinkikallioksi kutsutaan.

Vartiokalliolta näköala merelle on pakahduttava. Meri on melko tyyni ja lämmin kesätuuli tuo merellisen tuoksun ulapalta. Iltapäivän auringon säteet saavat meren kimaltelemaan aaltojen tahtiin ja lukuisat eri kokoiset saaret tuovat turvaa muuten niin uljaaseen maisemaan. Istahdan varjoisaan kohtaan kalliolla ja valitsen tarkkaan sellaisen kohdan, jossa on mukava istua ja nauttia eväitä kansallismaisemaa kyltymättä ahmien. Annan katseeni vaeltaa edessäni avautuvassa merimaisemassa. Hetken tuntuu kuin ei olisi muuta kun aikaa. Minä ja meri.

Pakkaan tavarani ja annan vielä viimeisen katseen viipyä aavassa merimaisemassa aina lähisaarista horisonttiin asti. Tänne palaan vielä uudestaan. Polku johdattaa minut taas metsän suojaan ja kimmoisa maa tuntuu sopivalta vaihtelulta äskeiseen auringon lämmittämään peruskallioon. Etenen joutuisasti ja näen edessäni kivistä maahan tehdyn kuvion. Se kutsuu luokseen ja arvoituksellinen taideteos herättää oitis kiinnostukseni. Onneksi paikalla on taasen Terveysluontopolun kirje, jossa kerrotaan tästä salamyhkäisestä kuviosta. Kirjeessä kerrotaan myös kuvioon liittyvästä entisaikojen uskomuksesta, mikä saa minut huvittuneeksi ja toisaalta herättää leikkisän halun kokeilla kyseistä koetusta. Ensi kerralla otan siis mukaan kerän lankaa ja matkatoverin!

Kärkevä alkuiltapäivän aurinko muuttuu hiljalleen lempeäksi alkuillan paisteeksi. Laskeudun pitkähköjä portaita pitkin alas ja saavun kallioseinämän juurelle kasatun tonttukirkon luokse. Kirkossa on muutama penkki, alttari sekä suurehko puinen risti. Karussa yksinkertaisuudessaan paikka on mielestäni selittämättömällä tavalla herkkä ja levollinen.

Terveysluontopolun kirje tietää kertoa, että paikalla järjestetään saarelaisille oma aattohartaus jouluisin. Tarkkailen katseellani paikkaa ja kuvittelen sen purevan kylmänä jouluaattoiltana. Mielikuva tiivistää mielestäni yhteisöllisyyden tärkeyden ja voiman; yhdessä luontoon kokoontuminen vuoden hyisimpään aikaan. Sään kylmyyden voima jää toiseksi lämpöiselle tunnelmalle. Ihmisyyden kauneutta.

Kirkolta satamaan päin kulkiessani polku levenee hieman ja johdattaa muutaman mökin ohitse. Viimeisessä kirjeessä kerrotaan hieman saaren mökkiläisistä ja paikallisen mökkeilyn taustoista. Rakennusten pihat ovat kauniita ja niihin on jätetty paljon ympäröivää luontoa, joka tekee niistä rauhaisia. Talsin niityn laitaa ja mielessäni kuvittelen paikan eri vuosikymmenille. Miltä paikka on mahtanut näyttää 1920-luvulla?

Saavun risteykseen, josta käännyn oikealle. Vasemmalla puolellani avautuu lammasaitaus, jossa pehmeäturkkiset kesälaiduntajat pitävät mutustaen huolta ruokakasvuston säädyllisestä pituudesta. Silmäni lepäävät tuokion lampaissa ja niiden touhuissa, kunnes edessä häämöttävä ylväs kartanomainen rakennus houkuttelee tutkimaan tarkemmin itseään. Kuljen ohi suuren loma- ja virkistystoimintaan hyödynnettävän rakennuksen ja ei aikaakaan, kun tuttu venelaituri näkyykin jo edessä.

Lautta on vielä vastarannalla saapuessani laiturille. Pakkaan kiikarini sekä luontokirjani takaisin reppuun ja katselen vastarannan monenkirjavaa kuvaa. Oloni on levollinen.

Lautta saapuu laituriin ja sama ystävällinen kuljettaja toivottaa minut ja kaksi muuta matkustajaa tervetulleiksi. Istahdan lautan kyytiin ja pian lautta suuntaa taas Reposalmen laiturille. Parin minuutin matkalla ehdin vähän kertaamaan päivääni. Kuinka tapahtumarikas ja antoisa päiväni olikaan, vaikka lähdin vailla suurempia suunnitelmia matkaan. Lautta saapuu laituriin ja huikkaan jälleen kiitokset kyydistä. Vaihdan vielä pari sanaa kuljettajan kanssa, kunnes lähden loittonemaan rannasta.

Tunnen oloni virkistyneeksi ja kiitolliseksi antoisasta päivästä. Jälleen kannan mukanani uutta kokemusta, jonka muiston syleilyyn koleina syysiltoina painautua.”

Maria Toivola

Kirjoittaja on Naturestedilla harjoittelussa oleva luonto- ja ympäristöalan opiskelija

Kuvat: Maria Toivola